Château Fontesteau – perinteitä ja laatua Bordeaux’sta

Keskellä kuuluisaa viinialuetta Château Fontesteaun viinitilalla viljellään punaisia Bordeaux’n rypäleitä ainutlaatuisessa ympäristössä.

Kuohuviineistään tunnetun Bernard-Massardin osaomistama viinitila, Château Fontesteau, löytyy Ranskasta, Bordeaux’n Haut-Medocista. Tila sijaitsee keskellä Medocin niemimaata, noin 50 kilometrin päässä Bordeaux’n kaupungista ja vain 4 kilometriä länteen maineikkaasta Pauillac’sta. Kahdenkymmenen hehtaarin kokoiset viinitarhat levittäytyvät Gironde-joen ja Altantin valtameren väliin.

Château Fontesteaun viinitilan sydän, samanniminen linna, on rakennettu vuonna 1277, eikä paikka ole sattumaa. Linnan lähistöllä sijaitsi rauta-aikainen valimo, muinainen hautakumpu sekä roomalainen huvila. Fontesteaun nimi perustuu pieneen puroon nimeltä Jalle du Bernet, jonka alkulähde koostuu seitsemästä lähteestä. Sana ”Font” tarkoittaa muinaisranskaksi lähdettä.

Linna ja siihen kuuluva järvi ovat vanhan tammi- ja mäntymetsän keskellä, jossa asuu laaja kasvi- ja eläinlajisto.

Ei tiedetä tarkalleen, milloin Château Fontesteaussa alettiin tuottaa viiniä. Tiedetään kuitenkin, että Bordeaux’n viinialueiden arvostus alkoi kasvaa linnan rakentamisen aikoihin. Keskiajalla Bordeaux’n alue oli jatkuvana kiistakapulana englantilaisten ja ranskalaisten välillä: Englannin kuningas Henrik II meni naimisiin Eleonoora Akvitanialaisen kanssa, jonka perintömaihin Bordeaux kuului. Heidän poikansa Rikhard Leijonamieli piti hoviaan Bordeaux’ssa, ja siitä tuli kuningaskunnan hallinnon keskus hänen lyhyen hallintokautensa ajaksi.

Alueen viinejä alettiin kauppaamaan englantilaisille kauppiaille, mikä nosti alueen mainetta viinialueena, kehitti paikallista viinikulttuuria ja synnytti Lontooseen viinikauppiaiden ja viiniasiantuntijoiden joukon. Tämän seurauksena nykyäänkin alan arvostetuimmat julkaisut ovat englanninkielisiä, ja Bordeaux’n rypäleet, kuten Cabernet Sauvignon, Merlot ja Sauvignon Blanc, ovat valloittaneet viinimaailman.

Alueen maaperä on sorainen, ja se sijaitsee ison kalkkikivikerroksen päällä. Tilan 37 viinipalstalla viljellään Bordeaux’n punaisia lajikkeita: Cabernet Sauvignonia ja Merlotia. Huokoinen maaperä suosii erityisesti Medocin alueen mainekkainta rypälettä, Cabernet Sauvignonia. Ainutlaatuisen biodiversiteetin säilyttäminen on osa viinitilan jokapäivästä arkea, ja viinitarhoja muunnetaan luomuviljelyyn sopivaksi.

Cabernet Sauvginon -rypäle luo myös pohjan Château Fontesteaun samannimiselle viinille. Château Fontesteau -viinin jokainen vuosikerta on erilainen, mutta tietyillä ehdoilla: Viinistä vähintään 50,1 % pitää olla Cabernet Sauvignonia, ja sen tulee olla tammitettua. Viinistä 75 % on kypsytetty ranskalaisessa tammessa, ja tammitynnyreistä 25 % on uusia. Loput viinistä pidetään terästankeissa, millä ylläpidetään viinin marjaisuutta ja raikkautta.

Vuosittain joulukuussa viinintekijät sekoittavat 20 erilaista blendiä, jotka arvovaltainen raati arvioi ja päättää kyseisen vuoden blendin. Joinakin vuosina Cabernet Sauvignota on yli 65 %, kun taas joinakin vuosina Cabernet Sauvignonin ja Merlot’n suhde on 51/49. Tässä arvioinnissa on mukana yksi Bordeaux’n arvostetuimmista enologikonsulteista, Eric Boissenot.

Tilan viinit saivat Cru Bourgeois -luokituksen vuonna 1874, ja Cru Grand Bourgeois vuosina 1966 ja 1978. Vuodesta 2020 alkaen Château Fontesteau sai Cru Bourgeois Supérieur -luokituksen.

Lue lisää: www.fontesteau.com