Kategoria: Uutiset

Voimanaiset viinialalla: Johanna Lohivesi

Naistenpäivän kunniaksi esittelemme voimanaisia viinialalta. Kaikkien mahtavien naisten keskellä, meillä yrityksessämme on ihan oma, rohkea, ihana voimanainen, Johanna.

Tänään naistenpäivänä haluamme nostaa maljan meidän yrittäjällemme Johanna Lohivedelle, joka on tarjonnut meille mahdollisuuksia, luottamusta ja mielettömiä kokemuksia alalla ja sen ulkopuolella. Tässä Johannan terveiset Tapiolasta.

“Olen Johanna viinien maahantuontiyrityksen Astra Winesin yrittäjä. Valmistuin Helsingin kauppakorkeakoulusta 90-luvun alussa. Olen käytännössä katsoen asunut koko ikäni Espoon Tapiolassa, jo vuodesta 1966. Perheeseeni kuuluu aviopuolison, kahden aikuisen pojan ja toisen pojan avopuolison lisäksi kaksi dalmatiankoiraa: äiti Hertta ja tytär Hilma.

2000-luvun alussa hain muutosta työelämääni, joka oli siihen asti täyttynyt laskentaekonomin töistä. Päädyin Haaga-Helian WSET-viinikursseille, ja sitä kautta löytyi työpaikka maahantuontiyrityksessä Skycellar Oy:ssä. Aloitin ensin koulutuskoordinaattorina ja myöhemmin minusta tuli toimitusjohtaja.

Haluan kannustaa kaikenikäisiä tyttöjä ja naisia uskomaan itseensä ja osaamiseensa. Silloin kaikki elämässä on mahdollista. Yrittäjyys on tullut minulle jo äidinmaidossa, ja olen haaveillut omasta yrityksestä koko työurani.  Pääsin toteuttamaan haaveeni 50-vuotiaana: perustin Astra Winesin vuonna 2014, ja nyt juhlimme yrityksen 10-vuotisjuhlavuotta! Ihanaa naistenpäivää kaikille naisille!”

 

 

Voimanaiset viinialalla: Nathalie Laplaige

Naistenpäivän kunniaksi esittelemme voimanaisia viinialalta. Yksi harvinaisuus alalla on edelleenkin naiskellarimestarit. Champagnen alueella on alle 10 naista pääkellarimestareina, ja olemme ylpeitä, että yksi heistä työskentelee Champagne Joseph Perrierillä.

Tässä on Nathalie Laplaigen on terveiset Champagnesta, Ranskasta.

”Rakkauteni samppanjaan sai minut suorittamaan DESS-tutkinnon enologiassa (viinintutkimuksessa) opiskeltuani ensin biologiaa ja biokemiaa Reimsin yliopistossa, Faculté des Sciences de Reimsissa. Aloin työskennellä Jean-Louis Malardin (Champagne Malard) rinnalla ja syvensin tietämystäni ja tyyliäni Laurent Fédoun (Champagne Thiénot) johdolla. Näillä kokemuksilla vahvistin osaamistani.

Vuonna 2017 aloitin työt Joseph Perrierin samppanjatalossa. Tulin yritykseen, joka on perheyritys, mutta kunnioittaa myös perinteitä ja tiedostaa tarpeen muutoksille.

Talon tyyli, raikkaus, tasapaino, puhtaus, viehättää minua päivittäin. Annan kaiken huomioni Cuvée Royale Brutille, jonka poikkeuksellinen raikkaus tulee Vitryatin alueella olevasta Bassuet’in maaperästä, joka tuottaa runsaasti Chardonnay-rypäleitä sitruunaisilla aromeilla. Meunier- ja Pinot Noir-rypäleet täydentävät tämän cuvéen tasapainoa ja eleganssia. Inspiroidun myös talon kahdenkymmenenkahden hehtaarin viinitarhoista Cumièresissa, Dameryssa, Hautvillersissa ja Verneuilissa, joiden avulla talon cuvèissa säilytetään niiden aistikkuus.

Olen sataprosenttisen samaa mieltä sanonnasta ”where there’s a will, there’s a way”. Minulle henkilökohtaisesti on tärkeää suhtautua työhöni intohimoisesti. Herään joka aamu klo 5.30 (olen aamuihminen 😉) ja tiedän, että jokainen päivä on täysin erilainen kuin edellinen. Uusi päivä tuo mukanaan suuria tunteita ja oivalluksia. Champagnessa olemme riippuvaisia ilmaston oikuista, rypäleiden kehityksestä sekä monista muista asioista, joihin emme voi mitenkään vaikuttaa! Juuri se kuitenkin viehättää minua: sadot eivät koskaan ole samanlaisia ja meidän täytyy jatkuvasti uudistua.

Suomalaisia tyttöjä ja naisia haluan kannustaa seuraamaan intohimojanne, vaistojanne ja pitämään hauskaa!”

 

Lue lisää Champagne Joseph Perrieristä: https://www.josephperrier.com/en/

Voimianaisia viinialalla: Marion Cousin

Naistenpäivän kunniaksi esittelemme voimanaisia viinialalta. Meillä on kunnia ja ilo tehdä töitä yhdessä lahjakkaiden naisten kanssa ympäri maailmaa.
 
Tänään vuorossa on Marion Cousin Bordeaux´sta, Ranskasta. Marion on Château Fontesteaun toimitusjohtaja. Tässä Marionin terveiset Ranskasta.
 
“Olen kotoisin Keski-Ranskasta, alueelta, jossa tuotetaan mineraalivettä tulivuoren purkauksessa syntyneessä kraaterissa. Päädyin viinialalle tutustuttuani tunnetuimpiin viinitiloihin ympäri maailmaa, Uudesta-Seelannista Argentiinaan. Asetuin kymmenen vuotta sitten Bordeaux’n lähelle, Médociin. Château Fontesteaun tilalta löysin onnen: koskemattoman luonnon ja viiniköynnökset. Tilalla yhdistyy rikas historia, kaunis maisema sekä vilkas biodiversiteetti.
 
Aluksi työskentelin retkiä järjestävässä yrityksessä. Olin vuoden töissä Argentiinassa ja sain kokea herkullisia viini- ja ruokaparituksia Asadosta ja Malbecista (Asado on Etelä-Amerikkalainen grillaustekniikka ja sosiaalinen grillaustapahtuma). Palasin Ranskaan löytääkseni paikan, jossa voisin työskennellä lähellä luontoa. Matkailualan kokemukseni ansiosta minusta tuli ensin hotellinjohtaja viinitarhalla Médocissa, ja muutamien vuosien sekä työpaikkojen jälkeen pääsin toimitusjohtajaksi Château Fontesteaun viinitilalle.
 
Olen täydellinen esimerkki naisesta, joka löytää itse oman tiensä. Nykyään mitä tahansa voi tapahtua, kun pitää kiinni itselleen tärkeistä arvoista ja käyttää kaiken energiansa saavuttaakseen omat päämääränsä. Työskennelkää ahkerasti, oppikaa ja antakaa aina parhaanne!”
 
Lue lisää Château Fontesteausta:  https://www.fontesteau.com/en/